Bitwise Bootcamp-konsepti on palkittu Vastuullisin Kesäduuni -kampanjassa PK-yritysten sarjassa sekä saanut erikoismaininnan innovatiivisimmasta kesätyökäytännöstä. Bootcampille otetaan vuosittain mukaan noin 10 – 15 ohjelmistoalan opiskelijaa. Bootcampiläiset sijoitetaan asiakasprojekteihin, ja he osallistuvat työn ohessa mestarien oppitunneille. Tänä kesänä kokeneet bitwiserit pitivät koulutuksia mm. seuraavista aiheista: clean code, TDD, UX/UI, funktionaalinen ohjelmointi ja myyntityö ohjelmistoalalla. Kesä Bitwisella tarkoittaa duunia ja elämyksiä sopivassa suhteessa.

Bitwise Bootcamp 2018

Antti, 2018 bootcampiläinen, kirjoittelee kuluneesta kesästä seuraavaa:

Olipa kerran aika, jolloin koin tarpeelliseksi hakea töitä. Kaikenlainen ohjelmointi kiinnosti ja halusin löytää paikan, jossa pääsen toteuttamaan koodauspakkomielteitäni mahdollisimman monipuolisesti. Olin miltei sähkötekniikan kandi, mutta päätin vaihtaa tietotekniikan puolelle DI-vaiheeseen TTY:llä. Signaalinkäsittely, koneoppiminen ja sulautetut järjestelmät tulisivat olemaan suuressa osassa opintojeni loppuvaiheessa, joten mietin itsekseni: “mikähän sellainen paikka voisi olla, johon olisi kiva mennä”. Sitten muistin! Olin jo useampana kesänä haaveillut hakevani töihin Bitwiselle, jonka markkinointi oli tehnyt minusta mainoksen uhrin. Lupaukset viihtyisästä työpaikasta, jossa saa koodata, ja jossa kannustetaan suorittamaan opinnot loppuun joustavilla työajoilla, houkutteli suuresti. Tämän lisäksi Bootcamp kuulosti juuri sopivalta ponnahduslaudalta näppäimistönäpyttelijän uralle. Laitoin hakemuksen sisään, kävin haastattelussa, eikä mennyt kauaa, kun jo allekirjoitin sopimuksen. Siitä se hauskanpito sitten alkoi.

Ensimmäinen työpäivä odotti ottajaansa ja saavuin tulevan työpaikkani pihaan suuressa jännittyneisyydessäni. Huomasin olevani väärällä puolella, joten kiersin rakennuksen toiselle puolelle. Mietin hetken paniikissa mitä oli sovittu, ja päätin rimpauttaa HR-tädille välttääkseni sekaannukset. Kohta istuinkin sohvalla pelottavan, mutta samalla lempeän näköinen mies vierelläni. Tämä mies tulisi olemaan uusi työkaverini – erittäin hyvä sellainen. Joukkoomme liittyi vielä kolmas tuleva kollega, ja perehdytys pääsi alkamaan.

Olin jo useampana kesänä haaveillut hakevani töihin Bitwiselle, jonka markkinointi oli tehnyt minusta mainoksen uhrin.

Heti alkuun sain kahvikupin nimelläni varustettuna ja tuli sellainen olo, että minut oikeasti halutaan tänne. Perusasioiden jälkeen alkoi kehitysympäristön pystytys ja kysymysten tulva perehdyttäjälle. Me kaikki kolme aloitimme samassa projektissa, mikä lievensi paniikkiani suuresti. Päivä meni nopeasti tutkiessa työkaluja ja projektin käytäntöjä, eikä paikka ollut ollenkaan pelottava. Seuraavana päivänä olikin jo mukava kevyt fiilis saapua työpaikalle ja aloittaa työskentely.

Bootcampin perinteistä Kesävitkutin-projektia aloiteltiin kesäkuun alussa, jolloin olin ehtinyt työskennellä jo pari kuukautta. Projektin alussa järjestäydyimme vastuualueiden mukaan ja pääsin itse kokeilemaan projektipäällikön tehtäviä muutaman muun kollegani ohella. Kesävitkutin oli varsin opettavainen, ja sitä kautta myös muissa tiimeissä työskentelevät Bootcampille tulleet työntekijät tulivat tutuiksi. Ymmärrys ohjelmistoprojekteista ja niiden onnistuneesta toteuttamisesta kasvoi valtavasti.

Mitä tapahtuu Bootcampin jälkeen

Onneksi haasteet eivät tunnu loppuvan edes näin kesän lopussa, sillä ajattelin jäädä oppimaan lisää myös koulun ohella. Työssäni parasta on se, että pääsen ratkomaan ongelmia, joita en ole ennen ratkonut, ja pääsen kehittymään ohjelmoinnissa jatkuvasti. Samalla on tullut opittua itselleni uutta ohjelmointikieltäkin. Mieltäni lämmittää suuresti myös se, että mikäli joskus kyllästyn nykyiseen työtehtävääni tai haasteet loppuvat, voin aina hyvillä mielin mennä juttelemaan asiasta. Uudenlaiset tehtävät järjestetään työntekijän tarpeiden mukaisesti firman sisällä.

Paras oivallukseni tästä kesästä on se, että töissä on oltava kivaa. Rento ilmapiiri, hyvät työkaverit ja ammattimainen ote ovat tärkeitä elementtejä. Toki joskus tulee eteen huonoja päiviä, mutta jos aidosti nauttii työstään, eivät huonot hetket haittaa tippaakaan. Pitkän tähtäimen tavoitteeni on, että CV:ssäni lukee osaamista niin kattavalta alueelta teknologioita, että en pysty luettelemaan niitä ilman lunttilappua. Bitwise tekee sen mahdolliseksi ja aion ottaa siitä kaiken ilon irti.

_____________________________________________________

Lue lisää: Kesätyömyytinmurtajat – kaikki osaavat keittää kahvia, sijoita opiskelija suoraan asiakasprojektiin